Tiesitkö, että meluympäristö voi vaikuttaa kuuloosi jo ennen kuin itse huomaat mitään? Novavox auttaa suojaamaan kuulosi yksilöllisesti ja laadukkaasti tarjoamalla mittatilaustyönä tehtyjä kuulosuojaimia. Novavoxin ratkaisuissa yhdistyvät käyttömukavuus, huippulaatu ja vastuullinen ajattelu. Näin voit keskittyä olennaiseen ilman, että joudut tinkimään terveydestäsi tai äänenlaadusta. Novavox ei ainoastaan tarjoa suojia, vaan auttaa kokonaisvaltaisesti melunhallinnassa. Melumittauksen avulla selvitetään työpaikan todellinen melutaso ja vähennetään kuulovaurioiden riski pureutumalla siihen, mistä melu todellisuudessa tulee. Käy tutustumassa https://novavox.fi/.
Sparrailusta vauhtia kasvuun
Novavoxin toimitusjohtaja Johan Wikström ja Tulevaisuuden Kasvupolut ovat tehneet yhteistyötä jo pidemmän aikaa. Yhteistyö alkoi kun Johan halusi selkeyttä ja uusia kulmia liiketoiminnan kehittämiseen. Vaikka alkuun pääsy vaati Johanin mukaan oman aikansa, on valmennus osoittautunut elintärkeäksi yrityksen kasvulle. Kasvuvalmentaja näkee asioita eri tavalla kuin mitä arjen päivittäisissä touhuissa oleva yrittäjä.
Kannattavan kasvun valmennuksissa olemme käyneet johtoryhmissä läpi liiketoiminnan eri osa-alueita ja keskittyneet erityisesti asioihin, joiden kautta yksityisyrittäjä voi kasvattaa omaa liiketoimintaansa. Yhdessä valittujen mittarien avulla ennustetaan myös tulevaisuutta ja tämän kautta on helpompi hahmottaa mihin kannattaa keskittyä. Johan sanookin, että kasvusta on tullut hallitumpaa. Sovitut tehtävät, tavoitteet ja avainluvut kirjataan KasvuAppiin, jolloin niiden seuranta on helppoa yhdessä paikassa ja sovitut asiat eivät pääse unohtumaan arjen kiireissä. KasvuApp on digitaalinen yrityksen johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen työkalu. Johtoryhmätyöskentelyn lisäksi Johan on hyödyntänyt laajaa dokumenttipankkia, joka tarjoaa yli 100 asiakirjapohjaa yritysten käyttöön.
Konkreettisia tuloksia ja uusi strategia
Valmennuksen avulla on saatu konkreettista apua erityisesti liikeidean ja ansaintalogiikan kirkastamiseen sekä myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen. Valmennuksen avulla Novavoxin asiakkailleen tuottama lisäarvo on selkeytynyt, mikä on helpottanut asiakaspolun kirkastamisessa, palveluiden muotoilussa ja toiminnan suuntaamisessa. Myös kannattavan kasvun näkökulmasta on saatu tuloksia, sillä yrityksen kannattavuus parantunut ja kassavirta on nykyisin positiivinen.
“Yhteistyö on tarjonnut selkeyttä, sparrausta ja tukea kasvun seuraaviin askeliin. Kasvupolkujen ammattilaiset ovat auttaneet hahmottamaan tulevia askeleita. Nykyisin suunnittelen paljon pidemmällä aikavälillä kuin ennen ja tämä auttaa johtamaan omaa liiketoimintaa kannattavasti sekä keskittymään oikeisiin asioihin.” sanoo Johan.
Yksinyrittäjästä osaksi työyhteisöä
Yksi merkittävimmistä anneista on ollut Kasvupolkujen ympärille rakentunut verkosto. Johan korostaa, että yksinyrittäjä saa tätä kautta itselleen ikään kuin työyhteisön, jonka kanssa pohtia strategisia valintoja.
- Selkeys tuo driveä: Kun tavoitteet ovat kirkkaat, tekemiseen tulee uudenlaista voimaa.
- Kasvun oivallukset: ”Yksi pienikin neuvo tai kysymys voi kääntää koko jutun.”
- Hallittu kasvu: Tehdyn työn tuloksena Novavox on saavuttanut tasaisen kasvuvaiheen, jossa katse on tiukasti tulevassa.
👉 Haluatko sinäkin kirkastaa liiketoimintasi suuntaa ja rakentaa kannattavaa kasvua? Varaa oma maksuton kartoitus Kannattavan kasvun valmennukseen jo tänään ja ota seuraava askel kohti menestystä.